Sivut

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Tyngäksi jäänyt tilkkupeitto

Mehukekkerit-blogin tammikuun kässähaasteen eli "jämätammikuun" innoittamana sukelsin tilkkukaaoskaappiin ja aloin leikellä matskua uuteen peittoon rattaisiin. Niin kauan kun rattaita tarvitaan ja on edes minimaalinen mahdollisuus, että lapsi nukahtaa edes kerran kesässä päiväunille, on hyvä syy ommella/neuloa/virkata vaikka joka kaudelle uusi peitto. Nyt oli kesä mielessä etsiessäni pastellisävyisiä kangaspaloja. Ihan perus neliöitä leikkelin ja olin tyytyväinen, miten hyvin kankaat mätsäsivät toisiinsa. Muuten hyvä, mutta keskenhän ne loppuivat. Oli siis tarkoitus tehdä vielä muutama rivi pidempi, mutta vaikka miten sommittelin, en saanut sinne nätisti ängettyä enää yhtäkään uutta väriä. Joten se jäi vähän tyngäksi. Kääntöpuolella on yksiväristä trikoota, välissä ei mitään. Eli ihan semmoinen kevyt peite vain.



Nämä jämät ovat pääsääntöisesti Noshia, Paapiitä ja Story of Roota.


Nyt on tullut kuvattua about kaikki tuon saman maton päällä lastenhuoneessa, mutta se on ainut kohta, jonne päivänvalo kunnolla lankeaa. Eiköhän tässä kevättä kohti mennessä päästä kuvaan taas muuallakin.

8 kommenttia:

  1. Onko teillä muovimatot vai parkettia? Meillä on muovimatot ja yritän kuvissa ne peittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on keittiössä, makuuhuoneessa ja lastenhuoneessa nätit laminaatit. Olkkarissa, työhuoneessa ja eteisessä hemmetin rumaa parkettia.

      Poista
  2. Ihanaa, helmikuista Terhin päivää!

    VastaaPoista
  3. No on se nätti vaikka vähän töppö onkin :D Eihän sitä rattaissa hyvin pitkää peittoa onneksi tartte...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toisaalta ihan hyvä, ettei ole liian pitkä. Eipähän pyöri sitten renkaiden alla :D

      Poista