Sivut

lauantai 19. elokuuta 2017

Virkkuri 4 - Kurittomat kuosit

Kirja saatu kustantajalta (Nemo) arvostelukappaleena

Molla Millsin neljäs Virkkuri on täällä. Se ilmestyi jo heinäkuussa ja heti olin kärppänä kerjäämässä arvostelukappaletta, mutta mitä lie sattui, se ei koskaan saapunut perille. Odottavan aika oli pitkä, erittäin pitkä. Olin jo ostamassa sitä kirjakaupasta, mutta päätin silti laittaa vielä kyselyä, että minne se arvostelukappaleeni on jäänyt. Kukaan ei tiedä, mutta lähettivät tilalle uuden. Odotus kannatti, sillä kirja on tottakai ihana!


Neloskirja on tehty lapsia/nuoria ajatellen. Mutta samalla tapaa, kuin kolmosvirkkuri on miehille suunnattu, mutta silti täysin soveltuva myös ei-niin-miehekkäille, soveltuu tämäkin tietenkin ihan minkä ikäiselle vain! Itse asiassa näitä teemoja ei kirjaa selaamalla välttämättä edes huomaisi, ellei olisi tiiviisti seurannut kirjantekoprosessia eri somekanavilla.

Toki pienistä yksityiskohdista voi huomata, että tässä kosiskellaan nuorempaa virkkaajaväestöä. Esimerkiksi tarvikeluettelon huulikiilto ja pinnit, sekä oman huoneen sisustukseen liittyvät virkkausohjeet. Tämä kirja olisi kyllä uponnut esiteiniminään ja vielä parikymppisenäkin kuin kuuma veitsi voihin. Nyt melkein 34-vuotiaana osaan soveltaa ideoista ja ohjeista itselleni sopivia juttuja ja tosi monet (kuten matot) menisivät sellaisenaankin, joten passaa hyvin myös rehellisesti aikuisiän saavuttaneille virkkaajille.

Kirjan värimaailma on jälleen todella herkullinen.



Uutena juttuna kirjassa oli hauskasti hyödynnetty virkattua pintaa pohjana ryijyille ja erilaisille koristeluille. Nämä olivat todella inspiroivia! Usein tuntuu, että kaikki on jo niin nähty, mutta tällaiset jutut palauttavat taas uskon siihen, että kyllä vielä riittää uutta keksittävää.



Toivotan uuden Virkkurin tervetulleeksi kokoelmaani, harmi, että uusi kirja on kooltaan erilainen ja pehmeäkantinen, joten se aavistuksen verran häiritsee "kerää koko sarja" -kokoelmassa. Toisaalta, jos olen oikein ymmärtänyt, vanhemmista kirjoistakin on uudet painokset nykyään näitä pehmeäkantisia.


Ei muuta kuin koukut heilumaan!

3 kommenttia:

  1. Muskin niin harmitti toi koko. Ei näytä yhtään niin kivalta hyllyssä. -minsuhem-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on onneksi kässäkirjat värijärjestyksessä, niin se ei hyllyssä haittaa, kun eivät muutenkaan olisi vierekkäin, mutta silti jotenkin häiritsee suunnattomasti :D

      Poista
  2. Tiedätkö, tuo arvostelukappaleiden katoaminen on tänä kesänä osunut kohdalleni parikin kertaa. Ilmeisesti kesälomat kustantamoissa ja/tai postissa ovat vaikuttaneet siihen, että kirjoja on kadonnut tai niitä on unohtunut postittaa. No mutta asiaan, eli itse kirjaan. Se näyttää todella suloiselta ja juuri sellaiselta, että omistaisin sen mielelläni, vaikka en ole virkannut yhtään sen jälkeen, kun ensimmäinen lapseni syntyi. Virkkaaminen onkin ainoa käsityönala, jonka hallitsen edes välttävästi. Ehkä innostuisin taas, jos minulla olisi kädessäni näin suloinen ohjekirja!

    VastaaPoista