Sivut

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Lusto - Suomen metsämuseo

Savonlinnareissulla tehtiin välipysähdys Punkaharjulla ja käytiin Suomen metsämuseo Lustossa. Meillä oli sopivasti tuoreessa muistissa Rovaniemen metsäaiheinen tiedekeskus, Pilke. Lusto oli näistä tietenkin museomaisempi, koska se on museo siinä missä Pilke oli todella täynnä toiminnallisia juttuja. Ei Lusto kuitenkaan kylmäksi jättänyt sekään.


Kierros alkoi heti sillä, että kömmin lasten kanssa puuhun sisälle suoraan yläkerrasta ja tupsahdettiin portaiden ja liukumäen jälkeen näyttelysaleihin.


Puun takana oli talviunilla olevien karhujen luola ja se oli aika jännä! Toisella puolella oli yhden lempparineulesuunnittelijani, Sanna Vatasen, virkattujen moottorisahojen näyttely.





Kun lapset olivat saaneet riittävästi peuhata puussa, lähdettiin kiertään muita juttuja aika valtavasta museosta. Metsäkoneita oli iso hallillinen, mutta melu ja haju saivat minut ainakin kiertään paikan aika nopeasti, mitä nyt esikoisen kanssa piti jonkin aikaa siirrellä isoja puupalikoita metsäkoneella.



Luontojutut olivat ihania. Oli hiljainen huone, jossa kuunnella luonnon ääniä ja katsella kaunista maisemaa, jossa pieniä animaatioita liikkuvien eläinten muodossa. Ja löydettiin jopa kasveilla värjättyä lankaa, mistäpä sitä käsityöihminen ei lankaa löytäisi. Onneksi tällä kertaa vain vitriinissä.




Oltaisiin varmasti viihdytty paljon pidempäänkin, mutta vähän täytyi pitää vikkelää suorittamistahtia yllä, jotta ehdittäisiin vielä Savonlinnassakin tehdä juttuja saman päivän aikana. Syötiin lounas Lustossa, koska oltiin lähdetty matkaan kukon laulun aikaan. Lounas oli kyllä aika kallis ollessaan niinkin simppeli, mutta vatsat saatiin täyteen.


Uusin tosiaan sen Museokorttini ja sitä onkin nyt jo käytetty täällä Lustossa, Olavin linnassa ja Riihisaaren museossa Savonlinnassa (jäbä halusi sinne uudelleen ja koska oli museokortti, niin toki käytiin, vaikka itse en olisi sinne toista kertaa kaivannut).


Nyt on taas siis metsäjuttuja koettu neljän seinän sisällä, jospa sitä ehtisi ihan oikeastikin luontoon jossain vaiheessa! Nythän on muuten huomenna "nuku yö ulkona" -päivä, mutta me joudutaan jättään välistä, koska on muita suunnitelmia.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kivalta paikalta! Minä olen jo monena vuonna haaveillut reissusta Savonlinna seudulle, se on nyt jo kuolleen isäni kotiseutua. Olemme toki käyneet Savonlinnassa ja Kerimäen alueella, mutta lasten kanssa emme ole siellä juurikaan käyneet ja nämä kaikki mahdolliset lapsiperhekohteet ovat käymättä.

    Virkatut moottorisahat näyttävät kivoilta, niistä tuli heti mieleeni Keravan Taidemuseossa ollut Näkyväksi neulottu - näyttely.

    Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä kiva kohde lapsillekin :)

      Mukavaa kesän jatkoa sinullekin! :)

      Poista