Sivut

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Pupumekko ja läjä leggareita

Yhteistyössä NOSH / kankaat saatu

Nyt ollaan vähän epämukavuusalueellani, eli ompelin yksivärisistä kankaista! Eihän siinä muuten mitään epämukavuutta ole, mutta koen yksiväriset tylsiksi työstettäviksi. Tietenkään ihan yksivärisyyteen ei päästy, vaan yhdistelin kankaita toisiinsa. Oli tarkoitus ommella muutama toisiinsa sopiva vaatekerta, mutta lopulta olinkin ommellut vain yhden mekon, mutta kolmet legginssit. Hups.


Otin peruskaavat Paapiin kaavakirjasta ja leikkelin niitä sitten mieleni mukaan. Tuli pupumekko.



Ja läjä legginssejä. Lisäksi tutustuin ompelukoneeni erilaisiin jousto-ompeleisiin, sillä saumuri on edelleen poissa pelistä. Hyvin nämä jousto-ompeleetkin toimivat, tajusin nyt vasta, että on sellainen suoran ompeleen näköinenkin, eli ei tarvitse repiä hermojaan kaksoisneulan kanssa. Saumuri olisi kyllä tuhannesti nopeampi, mutta en tiedä, montako kertaa viitsin maksaa halpiskoneeni korjaamisesta, että jos kuitenkin ostaisi kokonaan uuden, vähän kestävämmän. Vaikka tietenkään mikään saumuri ei kestä sitä, että ajelee epähuomiossa nuppineulan yli... Mutta joka tapauksessa, hyvin onnistuu pelkillä ompelukoneen jousto-ompeleillakin.


Ja olevinaan muka silitin, uskokaa pois.

lauantai 12. elokuuta 2017

Mini Marathon

Jäbä juoksi tänään Mini Marathonin. Poika on aina ollut innokas juoksija. Menee nopeasti ja pitkiä matkoja. Koko ajan. Itse en ole erityisen urheilullinen tyyppi, joten en ole juurikaan ollut perillä mistään lasten liikuntatapahtumista, jos vauvajumppaa ei lasketa. Viime kesänä satuttiin oleen kylillä lasten maratonin aikaan ja innostuin aivan samantien, että tuonne ilmoitetaan meidänkin poika ensi kesänä. Ja niin me teimme.


Tapahtuma on hyvää mieltä ja liikunnan iloa korostava. Matka on 1 km pitkä, keneltäkään ei mitata aikaa ja kaikki saavat mitalin. Vanhemmat voivat juosta (tai hölkätä tai kävellä) lapsen mukana. Lähdöt olivat iän ja sukupuolen mukaan.


Lähtöpaikalla oli vaikka ja mitä kivaa liikunnallista puuhaa lapsille (sekä sponssieväitä). Kannustusjoukoissa oleva taaperokin viihtyi siis erinomaisesti. Siirryttiin vähän ennen lähtöä maaliin odottaan, että esikoinen saapuu miehen kanssa.



Itse arvostan aivan älyttömästi tätä hyvän mielen periaatetta ja matkaa, mikä on vähintään kävellen realistinen lähes jokaiselle lapselle. Meidän juoksija oli kuitenkin harmissaan siitä, että matka oli niin lyhyt ja että juoksijoita oli niin paljon, ettei saanut ruuhkan vuoksi ohitettua kaikkia. Sanotaan, että omenapuusta ei tule päärynöitä, mutta ehkä isänsä puolelta on tullut vahvat geenit tällaiseen. Itsehän en olisi perässä pysynyt tuota kilometrin matkaa. Kävelen kyllä vaikka maailman ääriin, mutta täysillä juokseva 5-vuotias olisi äkkiä kadonnut horisonttiin, jos olisin yrittänyt seuralaiseksi. Pojassa olisi selkeästi ainesta ihan oikeaankin kilpailuun.



Omat muistoni lapsuuden urheilukilpailuista ovat aika karuja. Pienellä paikkakunnalla oli 5 ala-astetta. Koulujen välisissä hiihtokilpailuissa se koulu sai kiertopalkinnon, josta osallistui prosentuaalisesti eniten oppilaita kisaan. Palkinto oli meidän ala-asteella monta vuotta. Ei siksi, että oltaisiin oltu erityisen motivoituneita hiihtään, vaan koska se sai jälki-istuntoa, joka ei osallistunut kilpailuun. Pienen sivukoulun omat hiihtokilpailut olivat vuoden ennalta-arvattin tapahtuma. Jos luokalla on 4 oppilasta, on niistä tasan yksi sellainen, joka ei kertaakaan saa sitä saatanan palkintolusikkaa, koska vain kolme parasta palkitaan ja nyt ei puhuta mistään sekunnin murto-osien eroista hiihtoajoissa, joten huonoimmalla heikot mahdollisuudet petrata palkintosijoille. Koulujen välinen pesäpalloturnaus se vasta mukavaa hommaa onkin. Kun on muutama isompi koulu ja loput niitä, joiden kokonaisoppilasmäärä on about pesäpallojoukkueen verran. Siinä missä isommissa kouluissa sai valita joukkueeseen ne parhaat, oli pienemmissä about kaikki, oli sitten hyvä tai ei. Itse olin sieltä toiseksi isoimmasta ala-asteesta ja pärjättiin suht hyvin, mutta tajusin jo silloin, miten epäreilusta asiasta on kyse, koska kilpailua ei koskaan markkinoitu hyvän mielen liikuntapäivänä, vaan ankarana kilpailemisena. Mahdollista mokaansa ei unohda koskaan. Koulujen välinen yleisurheilukilpailukin oli. Kahteen lajiin oli pakko osallistua. Yleensä kaikki ottivat toiseksi sadan metrin juoksun, sillä se oli nopeasti hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Ennen kisoja yleensä testattiin kerran kaikki lajit läpi, mitattiin tulokset ja todettiin miten huono on missäkin. Koskaan ei erityisemmin paneuduttu tekniikkaan, mitäpä suotta, jokuhan olisi saattanut vaikka kehittyä ja parantaa tulostaan.

Lumeton aika pelattiin pesäpalloa, talvella hiihdettiin tai luisteltiin, sateella pelattiin lentopalloa. Verkon ja katon välissä oli juuri pallon mentävä väli. Kerran vuodessa viriteltiin liikuntasaliin voimisteluvehkeet ja se oli kaikista aivan älyttömän kivaa, kun kerrankin sai temppuilla rekeillä, renkailla, köydellä ja hypätä pukilta. Oltiin riemuissaan, kuin nykylapset Hoplopissa, mutta liikunta ei saanut olla kivaa, joten sukset takaisin jalkaan ja ladulle. Jos et uskaltanut laskea pururadan mäkeä, niin sitten itkit ja laskit.

Voi olla, että muistoni ovat hieman katkeruuden värittämiä, mutta tällaisenä minä sen touhun muistan, ei voi mitään.

Olenkin siis älyttömän innoissani siitä, että nykyään korostetaan hyvää mieltä ja liikunnan riemua. Kuka tahansa voi kokea onnistuneensa lasten maratonilla.


Poika oli juoksusta älyttömän innoissaan ja itsekin olin niin vaikuttunut, että ehdottomasti täytyy alkaa pitään silmänsä auki tällaisten tapahtumien varalta! Harmittaa, että huomasin nyt vasta, että Vantaan Extreme runissakin olisi ollut lasten sarja! 


Ensi kesänä ilmoitetaan kyllä molemmat lapset tänne.

tiistai 8. elokuuta 2017

Kansallismuseon vintillä

Olen kyllä tiennyt, että Kansallismuseossa on lapsille suunnattu työpaja Vintti, mutta ei ole tullut mentyä, koska olen ymmärtänyt sen olevan suunnattu kouluikäisille. Esikoinen on kuitenkin pitkään toivonut pääsevänsä Kansallismuseoon ja kun kerroin siellä olevan lastenkin juttuja, tajusin itsekin, että tottakai meidän on sinne mentävä! Viikonloppuna vietettiin sadepäivä siellä ja voi että miten oli mukavaa! Tottakai siellä siis oli monissa jutuissa ikäsuositus 9+ tai 7+, mutta kyllä niistä nuoremmatkin irti saivat. Meidän taaperokin oli ihan innoissaan kaikesta ja about kaikki muutkin siellä olevat lapset olivat relusti alle kouluikäisiä. Eli ehdottomasti kannattaa mennä pienempienkin kanssa, mutta paikasta saa tosi paljon irti vielä paljon vanhempanakin. Eli joka jutusta saa tehtyä niin leikin, kuin toiminnallisen opetushetkenkin.

Vintillä tutustutaan jos jonkinlaiseen historialliseen tekemiseen. On vanhaa koululuokkaa, kauppaa, keittiötä puuhelloineen, ja tehdas ja rakennustyömaa yms. Me myllättiin jyviä ja kahvipapuja, kuivaharjoiteltiin separointia ja kirnuamista ja kudottiin mattoa (5-vuotias ei ylettynyt itse kangaspuiden polkimiin, mutta yhteistyönä saatiin ihan kiva pätkä mattoa aikaiseksi), sekä rakennettiin hirsi- ja tiilitaloa.





Lasten ehdoton suosikki oli kuitenkin liukuhihnatyöskentely. Työtakit olivat liian isoja, mutta homma toimii kyllä ilmankin. Itse aikoinaan opintojani rahoitin liukuhihnan äärellä ja pääsinkin päteen lapsille hitokseen nopealla liukuhihnatyöskentelylläni. Molemmat kädet kävivät kokeneesti semmosta tahtia, että hihna oli meikäläiselle auttamattomasti liian hidas.


Puuhellassa riitti ihmeteltävää ja pöytää sai kattaan monen eri vuosikymmenen astioilla.


Kaupan puolella oli leikkiruokia, joita punnita vaa'alla punnusten kanssa ja kääriä voimapaperiin.


Paikasta tuli monella tapaa mieleen Lasten kaupunki Helsingin kaupunginmuseossa, mutta tämä oli opettavaisempaan tyyliin toteutettu. Leikit sujuvat kuitenkin oikein hyvin molemmissa, joten ei kannata aristella mennä pienempienkään kanssa.



Lapset pääsivät museoon ilmaiskesi, itse hyödynsin jälleen kerran Museokorttiani. Vintin aukioloajat eivät ole täysin samat, kuin itse Kansallismuseon, kannattaa siis tsekata ennen lähtöä. Me oltiin tarkistettu vain Kansallismuseon aukioloajat, mutta oli tuuria matkassa ja jouduttiin odottaan Vintin aukeamista vain alle 10 minuuttia. Sinä aikana tosin lapset ehtivät jo turhan monta kertaa toteaan, miten hyvin Kansallismuseon aulassa kaikuu...

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Saapassukat päiväkotiin

Niin se vaan elämä on siinä vaiheessa, että lapset menivät päiväkotiin. Esikoinen meni takaisin ja pienempi ihan uutena. Monenlaista muistettavaa ja hankittavaa moinen tuo tullessaan, esimerkiksi saapassukat. Ihan vielä niitä ei tietenkään tarvita, mutta talvi on yllättänyt ennenkin, joten parempi varautua ajoissa.


Molemmissa on lankana Novitan Nalle ja puikot 3 mm (paitsi pienemmissä sukissa varren resorien välinen osuus 3,5 mm).


Sovituskuvia en edes yrittänyt saada otettua.


Taaperon sukat ovat melkein kuin Muita Ihania joulukalenterin taaperosukat, mutta vähän jouduin muokkaan, koska otin enemmän silmukoita, eikä määrä ollut sitten jaollinen koko kuvion kanssa (joulun aikaan neuloin ohjeen mukaan ja jäivät melkein heti pieneksi, joten nyt piti suurentaa).


Pojan sukissa on varren resorin jälkeen 4 oikein 1 nurin -joustinta, jalkapohjaa lukuun ottamatta. Molemmissa sukissa on tiimalasikantapäät.


Kirjoitin lasten nimet Hupsistarallaamerkkeihin sukan sisäpuolelle.


Harjoiteltiin uutta arkea viime viikko ja meni niin hienosti, että vieläkin ihmetyttää. Täytyy itsekin ottaa esimerkkiä lasten reippaudesta, kun huomenna palaan töihin kahden vuoden perhevapaiden jäljiltä.

lauantai 5. elokuuta 2017

Pikku Kakkosen juhlanäyttely

Käytiin tänään tsekkaamassa 40-vuotiaan Pikku Kakkosen juhlanäyttely, mikä kiertää ympäri Suomea ja on nyt elokuussa Helsingissä, Annantalolla.


Näyttely painottuu valokuviin vuosikymmenittäin ja voi mikä nostalgiapläjäys se olikaan itselle ja lapset toki olivat erityisesti kohderyhmää. Valokuvanäyttelyn varrella oli kivaa puuhattavaa pikkukakkosteemalla.




En ole saanut rytmitettyä arkeamme siten, että oltaisiin varmaan koskaan katsottu Pikku Kakkosta suoraan telkkarista viidestä kuuteen. Joskus yritin, mutta nämä meidän diginatiivit eivät enää ostaneet sitä ajatusta, että se ohjelma tulee juuri sillä hetkellä ja se on sitten siinä. Olivat jo tottuneet, että Lasten Areenasta voidaan katsoa jakso silloin kun huvittaa ja lemppareita voi katsoa uudelleenkin. Ja Pikku Kakkosen sovellus on tosi ihana! Vähän on siis eri meininki, kuin omassa lapsuudessani, mutta Pikku Kakkonen on silti aivan ykkösjuttu.


Tykkään itsekin tosi paljon monista uusista Pikku Kakkosen ohjelmista. Rakastan lastenohjelmia, myönnän. Itse asiassa olin tosi iloinen kun toisen lapsen myötä saatiin taas katsella Mimiä ja Kukua (dvd:ltä tosin, ei ole juuri nyt pyörinyt Pikku Kakkosessa). En siis ole jämähtänyt vain omasta lapsuudestani nostalgisiin Rölleihin ja Pelle Hermanneihin.

On ollut myös hauska huomata, miten omat lapseni ovat pitäneet Pikku Kakkosen musiikkipätkistä (Rytmireissu ja mitä niitä on) ja kokkausjutuista sillä vastaavanlaiset olivat itselleni lapsena jotenkin tosi tylsiä ja melkeinpä vastenmielisiä. En tiedä onko taso noussut vai onko minulla vain taipumus hurahtaa kaikkeen, mistä lapseni pitävät, sillä olen nyt itsekin hoilottanut Rytmireissun lauluja (etenkin Jättipiirakoita, siinä vasta korvamato!) ja tehnyt pojan toiveesta samoja ruokia, kuin Pikku Kakkosen Riku ja Rami.




Paljon riittäisi juttua Pikku Kakkosesta, mutta sitä mun piti vain vinkata, että käykää ihmeessä tsekkaamassa näyttely Annantalolla tai myöhemmin jossain muualla. Näyttely on maksuton.

perjantai 4. elokuuta 2017

Bongaa lehdestä

Lehden irtonumero saatu, koska annoin käyttää siinä kuvaani.

Uusimmasta Ihana-lehdestä voi bongata batiikkivärjäämäni sukkalankun.


Olen pitänyt Ihana-lehteä pelkästään paperiaskertelulehtenä ja koska en juurikaan askartele kortteja tai muutenkaan skräppäile tms, on lehti jäänyt osaltani aika pienelle huomiolle. Mutta kuulkaas, ihan yläreunassa lukeekin "askertelu ja käsityöt" ja tässä onkin tosi inspiroivia juttuja. Esimerkiksi tämä lankatyötrendit-palsta.



Värjäysprosessista kerroin tässä postauksessa: Käsinvärjättyjä ihanuuksia
Ja valmiit sukat on näytillä tässä: Batiikista meleeratuksi

torstai 3. elokuuta 2017

Silmukkamerkkejä kutistemuovista

Neulepodcasteissa on parhaillaan kuuminta tehdä kutistemuoveista silmukkamerkkejä. Tokihan itsekin innostuin heti, en ole kutistemuovijuttuja tehnyt moneen vuoteen ja muistin siskoni antaneen mulle hänelle turhaksi jääneet muutaman arkin kutistemuovia vuosi sitten. Harmikseni ne olivatkin sellaista laatua, mikä olisi pitänyt itse hioa hiekkapaperilla, jotta siihen tarttuu muukin kuin permanenttitussi. Aiemmin olen siis käyttänyt niitä, joita voi vaikka puuväreillä väritellä. Koska inspiraatio oli siinä heti ja nyt, mentiin sillä mitä oli.


Annoin lapsen hoitaa kuvituspuolen, koska hän innostui asiasta ja hän ei todellakaan innostu mitenkään liian usein piirtämisestä. Joten antaa palaa vaan!


Kuvioista tuli sen verran kookkaita, että ihan perussilmukkamerkeiksi niistä ei ollut, mutta suuresta koosta huolimatta nämä eivät paina käytännössä lainkaan, joten pääsivät kerrosmerkeiksi, niitäkin kyllä tarvitaan!



Aika liikkiksiä! Laitoinkin yhden sivuun, että voin antaa siskolleni lahjaksi kun näemme, kiitokseksi kutistemuovista.

tiistai 1. elokuuta 2017

Virkattu pitsikaulus ja Noshin joutsenet syksyn juhliin

Yhteistyöss: NOSH / kangas saatu

Myönnän, tästä tuli minikokoinen aikuisten mekko, mutta innostuin virkkaan pitsikauluksia ja valkoinen ei sopinut mihinkään kankaaseen (ehkäpä neulepaitaan paremmin), harmaata puuvillalankaa ei ollut riittävästi tähän hätään ja mun silmään joku pinkki ei olisi oikein sopinut pitsikaulukseksi. Mutta mustaan lankaan sopi kuin nenä päähän Noshin joutsentrikoo!


Mekon kaava on muunneltu ja kokoa 92. Pitsikauluksen ohje löytyy (englanniksi) täältä.

Ohje on siitä mukava, että se sopii oikeastaan mille tahansa langalle ja minkä kokoiseen kaulustarpeeseen tahansa, kunhan silmukkamäärä on neljällä jaollinen. Itse virkkasin koko kauluksen pyörönä ja ompelin pääntiehen kiinni (pääntiestä toki tein sen verran ison, että sen pystyy pukeen, virkattu kaulus kun ei jousta.

Muuten hyvä, mutta ompelin sen kiinni nurja puoli ylöspäin! Onneksi se on musta, niin sitä tuskin kovin moni huomaa. Ratkomaan en ala.







Joutsenkuosi on IHANA, mutta ehkä seuraavaksi jo jotain muuta. Pitsikauluksia on kyllä tarkoitus virkata lisääkin.

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Skidit Festarit 2017

Neulefestarit olivat minulle kesän odotetuin tapahtuma, Skidit Festarit Helsingissä oli sitä meidän pojalle. Ja itsekin kyllä odotin niin innoissani, että sille varmistettiin paikka kalenterista todella hyvissä ajoin.


Viime vuonna käytiin tapahtumassa ensimmäisen kerran ja se teki meihin lähtemättömän vaikutuksen. Silloin olin esikoisen kanssa kahdestaan, nyt menimme koko perhe. Viime vuotiseen verrattuna fiiliksemme jäi ehkä aavistuksen verran laimeammaksi, voi tosin johtua siitä, että alue ja tekemiset eivät olleet meille enää uutta ja ihmeellistä (viime vuonna yökerhoympäristö oli lapsen mielestä aivan hurjan hieno ja jännä, nyt siihen ei liiemmin kiinnittänyt enää huomiota). Tai en tiedä, mistä johtui.


Ränniautot olivat viime vuonna olevinaan jotenkin aivan parasta ikinä, nyt rännit olivat suppeammat ja vaikka väkeä oli vähemmän (mentiin heti alueen auettua eli saatiin olla aika rauhassa ensimmäinen tunti), ei autohommat aiheuttaneet yhtä suurta ilohyppelyä, kuin viimeksi. Meillä oli jopa oma leluauto mukana, sillä viime vuonna pikkuautoa joutui jonottaan aika kauan.


Kuopus otettiin mukaan erityisesti musiikkiesitysten vuoksi, sillä hän tykkää sellaisita tosi paljon. Oltiin vähän hölmöjä, kun ei otettu lapsille kuulosuojaimia mukaan, monesti kun lasten tapahtumissa on voluumitaso ollut sen verran alhainen, että on ollut hankala edes kuulla esitystä äitien juoruilujen seasta. Nyt lapset eivät halunneet edes mennä lähelle lavaa, koska musiikki oli niin kovalla. Ei sitten todellakaan alettu ostaan uusia kuulosuojaimia, vaan mentiin tekeen muita juttuja, sillä kaikkea hurjan kivaa festareilla oli tarjolla!





Esikoinen kävi mm osallistumassa lasten joogatunnille ja kokeilemassa graffitin maalaamista.



 Ja taapero viihtyi hiekkakasalla (ja vesileikeissä).


Harmittaa vähän se musahomma, mutta täysin oma mokahan se oli. Lapsilla oli kuitenkin todella hauskaa ja aikuisetkin viihdyimme. Festarit järjestetään hauskassa paikassa ja visuaalinen ilme on tosi kiva. Skidit järjestää myös ympäri vuoden risteilyjä ja discoja, ne meiltä on vielä kokeilematta. Näissä festareissa parasta on juurikin se, että tekeminen on liikunnallista tai taidehommaa. Myyntikojujakin on, mutta joogatunnit, maalaamiset sun muut kuuluvat hintaan. Viime vuonna me kyllä tehtiin paljon enemmän kaikkea. Oli askartelua, värittämistä, siemenpommien tekoa, teippauksia ja jättisaippuakuplia. Lisäksi silloin viihdyttiin pitkä tovi ambulanssin ja roska-auton tutkimisessa. Nyt siis tuntui olevan vähemmän tekemistä, mutta on tämä silti heittämällä paras lastentapahtuma, minkä äkkiseltään keksin. Ensi vuotta odotellessa siis!