Sivut

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Neulepodcasteja ja Stephen Westiä

Lempipuuhani takin kääntäminen.

Olen aina inhonnut mieheni kuuntelemia audiopodcasteja! Sitä kamalinta amerikan englantia, aiheesta joka mua ei niin kiinnosta (tietotekniikka ja mitä näitä nyt on), ja pahinta on se että kun niitä pitkiä jaksoja kertyy ja kertyy, kuuntelee hän niitä PUOLITOISTAKERTAISELLA nopeudella koska life is too short. Olen valittanut niistä niin paljon että niitä ei enää mun kuullen mistään soitella (olen kamala ihminen). Ja sitten olen toki vittuillut (anteeksi sanavalintani mutta näin se nyt vain on) siskolleni joka kuuntelee neulepodcasteja. Siis kuuntelematta itse pienintäkään pätkää, olen silti osannut aiheesta kuittailla. (En edes tiennyt että niissä on videokuvaa, luulin pelkäksi ääneksi kuten ne mieheni kuuntelematkin.) No siis nythän on niin että olen koukussa neulepodcastiin. Tuin kutomoon. Ihan niin ulkona en ole kaapista että olisin Youtubessa painanut seuraa -nappulaa mutta blogin kautta katson joka ikisen jakson vaikka järjellä ajatellen onhan se edelleenkin aivan käsittämätöntä. Joku puhuu viikottain tunnin kameralle ja esittelee lankoja ja neuletöitä. Hänen vinkeistään olen katsellut muidenkin neulepodcasteja. Aikani kuluksi. Tiedättehän se oma aika iltayhdestätoista aamukolmeen ja kun ei keksi mitä enää katsoisi Netflixistä.


Koska olen vasta aloittelija neulepodcastien katsomisessa, olen toki kysellyt kokeneemmilta että onko esimerkiksi pakko esitellä muki. No, kyllä se vain on tapana semmoinen. Aha. No entäs sitten nämä ja nämä jutut? Juu-u.


Katsomani podcastit edustavat myös sitä neulemaailmaa mikä mulle on jäänyt vähän etäisemmäksi. Se missä neulotaan Stephen Westin ohjeilla. Minäkin kyllä toki ne mallit tiedän ja seuraan Steppeä instagramissa mutta en ole koskaan neulonut niitä, sitä yhtä pipomallia lukuun ottamatta (Piece Out). Ne on oikeasti aivan liian artsyja ja värikkäitä jopa minun makuuni! Enkä ole muuten koskaan nähnyt kenenkään käyttävän niitä ellei kyse ole jostain neuletapahtumasta. No, mä nyt sitten kuitenkin otin puikoille Vertices Uniten. (Ja tämän jälkeen haaveissani teen Exploration Stationin). Tähän tautiin liittyy myös se että kysyy siltä siskolta, jolle on podcasteista naljaillut, lainaksi Cookie A:n sukkakirjaa.


Joten moi, olen Terhi. Olen alkanut katsoon neulepodcasteja ja neuloon Stephen Westin huiveja.

(Mainitsinko jo että inhoan huiveja ylipäätään jos ne eivät ole tuubihuiveja. Jep. Mutta neulon silti.)


Ja pahintahan on se että jos päätit että et ala seuraan ulkomaalaisia podcasteja koska se olisi aivan loputon suo, niin niitä kotimaisiakin perustetaan nyt kuin sieniä sateella.

Mutta älkää pelätkö, minä en perusta.

14 kommenttia:

  1. Itse olen ollut koukussa audiopodcasteihin jo vuosia. Ne ovat ihan parasta kuunneltavaa esim. koiran kanssa lenkkeillessä. Videopodcastit ovat olleet mielestäni hankalia, koska silloin pitää olla paikoillaan. Tuin podcastia rupesin kuitenkin seuraamaan ja sen myötä listoille on kertynyt pari muutakin videopodcastia. Hauska kuulla, että sinäkin olet koukuttunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mies kans kuuntelee niitä lenkillä ja autossa. Mä tykkään kuunnella lenkillä musiikkia mutta sitten kun palaan töihin, voisin kyllä katsoa näitä videopodcasteja bussimatkat :)

      Poista
  2. Olen aika pihalla noissa podcasteissa. Ja kiinnostaa miten niitä löytää? Tuin videot olen löytänyt mutta en muitten .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No esimerkiksi Tuin blogissa on aina podcastin jälkeen oheislukemisto jossa linkattu videolla mainittuja asioita, niistä olen löytänyt muita kuten esim Mewii ja sitten Youtubessa kun katsot yhtä niin yleensä ehdottaa muitakin.

      Poista
  3. Tuin podcasti oli minullekin se Ensimmäinen sukellus kyseiseen maailmaan ja nyt hänen suosituksestaan olen viiden podcastin tilaaja...En kyllä olisi uskonut niiden olevan niin viihdytäviä, että tunti menee tuosta vaan neuloessa ja kuunnellessa / katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tosiaan uskoisi joo mutta helposti menee tunti jos toinenkin :D Ja yleensä en siis blogeissa jaksa mitään videoita katsella vaikka olisi lyhyitäkin.

      Poista
  4. Ihanaa, käännynnäisiä! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Tää on ihanaa ja pelottavaa mutta lähinnä onneksi ihanaa :D

      Poista
  5. Onneksi meidän tietokoneasiat on tällä haavaa sellaisessa jamassa, että mitään videoita ei kannata yrittääkään avata. En tarvi mitään uusia aikasyöppöjä! Laalaalaa, en oikeastaan edes lukenut tätä postausta, laalaalaa!

    On muuten hienoja nuo linkkaamasi huivit. Minä kyllä käytän huiveja, mutta en näytä saavan ikinä neulottua yhtäkään valmiiksi. Nytkin kaksi kesken, yksi paksuilla puikoilla ja toinen ohuilla. Ja kaksi virkkaamallakin aloitettuna, huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä perustelen tätä sillä että nyt kun Haluatko miljonääriksi -ohjelma on tauolla, voin täyttää hyvin sen tuoman tyhjiön neulepodcastilla :D Joo, oon äitiyslomalla ja vähän liikaa aikaa...

      Noi huivit on kyllä upeita, toivottavasti osaan sit käyttää niitä joskus myös (jos nyt ees tulevat valmiiksi koskaan).

      Poista
  6. Oi, perustapa :D multa on mennyt tämä ilmiö ohi (joku suomenkielinen nimi podcastille ois auttanut), mutta vaikuttaa kiinnostavalta. Varsinkin, jos joku Westiä maanläheisempi (kaikella kunnioituksella Westiä kohtaan) juttelisi neuleista... oon nimittäin vielä tällä puolen rajaa, että kummeksun Westin ohjeita, vaikka ymmärrän että jujunsa on niissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko uusi ilmiö tämä taitaa olla että suomeksi niitä tehdään. Hihi, mä en kyllä oikeesti perusta! :D En kestä sitä hidasta tempoa, mä papattaisin koko jutun vartissa mihin muilla menee tunti :D

      Poista
  7. Täälläkin on yksi vasta podcasteihin hurahtanut. En tosin uskalla sanoa, etten ikinä alkaisi pocastaamaan itse, sillä mähän olisin siinä tapauksessa jo huomenna höpöttämässä kameralle :D Sun podcastit olisi varmasti kiinnostavia, siis jos joskus mielesi vielä muuttaisit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää bloggaaminen on niin mun juttu että tuntuisi tosi kaukaiselta että jaksaisin alkaa videolle höpöttään. Ehkä kännissä? Voisin sit esitellä että mitä tuopissa on xD

      Poista