Sivut

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Aasinsillasta off topicciin vuodelle 2007

Tään on se päivä, kun huomenna viimeinen tsäänssi lähettää joulukortit halvemmalla, niin tulee kaiveltua tyyppien osotteita (mä jopa panostin tänä vuonna ja lähetän jopa 10 joulukorttia! Suurin osa tosin mieheni suvulle). Muistin että tätini osoite on reilipäiväkirjassa (vuodelta 2007). Niinhän siinä kävi että luin tippa linssissä koko päiväkirjan KAHDESTI läpi ja vielä kirjoitin teille MUUTAMIA otteita vaikkei ketään saletisti kiinnosta. Tuli niin hirvee matkakuume, se oli jotain niin parhautta se reissu (olin siskoni kanssa)! Vaikkakin nää on suurilta osin jokseenkin ankeita juttuja mitä tähän poimin mutta siis mahtavaa kuitenkin :D Ja miten hienoa että oikeesti jaksoin kirjoittaa päiväkirjaa koska monet pikkujutut olivat jo ihan unohtuneet.

Mutta siis:

3.6. klo 9:00, Pirkkalan lentokenttä
Rinkka painoi 8,5 kg. Helvetti että väsyttää. Moneen yöhön ei ole ehtinyt nukkuun. Hyvä lähtee valmiiksi univelkaisena reilille.

klo ehkä 12-13, Bremen
Lentokentältä kun koitettiin ratikkalippua ostaa ni huomasin että lompakkoa ei missään! Soitin kotiin ja siellähän se oli Saabin takapenkillä. Voi vitun vittu. Vaikka eipä siellä mitään tarpeellista ollut. Ostettiin paikkaliput Amsterdamin junaan ja myyjä puhui sujuvasti saksat ja enkut sekaisin. Laituri sieben.

4.6. klo en tiä, pitäis ostaa, Bremen
Mulla oli kusihätä ja etittiin vessaa. Bongattiin joku taidekoulu ja mentiin muina miehinä vaan sisään ja kuselle. Siisti vessa nolla euroa!!! Ostettiin päivälliseksi dönerit ja reteesti aloin puhuun saksaa mutta en osannutkaan vastata kun se kysyi jotain. Pantomiiniesityksen jälkeen tajusin että se kysyi, otanko kanaa siihen lihaksi. Se heilutti käsiään ja kotkotti x)

5.6. klo 19:10, Amsterdam
8 hengen huone. Kun mentiin sisään, niin siä oli joku muija persposket paljaina äijän kans peiton alla :O Huoneeseemme on majoitettu 3 MIESTÄ! Luulin että kaikissa hostelleissa olisi miesten ja naisten dormit erikseen mutta näemmä ei. Vaikka samapa tuo.

7.6. klo 10:05
Nyt töpöjunassa jossa kirkkaan vihreät penkit ja rinkat ei mahdu hattuhyllylle.

7.6. klo 20:15, leffateatteri, Rotterdam
Laajakankaasta tehdään 3:4-ruutu hinaamalla kapeat mustat verhot reunoihin. Ei oo venuvaa kangasta niinku Suomessa.

8.6. klo ehkä 21:30, Rotterdam
Yksi rakko lisää oikeassa jalassa. Eilen tuli kaksi. Voi perse kun niin ehdin mainostaan noita Consuja, että ei niistä tuu rakkoja. Aurinkokin poltti vaikka miten lutras aurinkorasvaa. Mutta ei se mitään, fiilis on hyvä kaikesta valittamisesta huolimatta.

9.6. klo 12:00, juna Antwerpen-Gent
Istuttiin junan eteisessä olevilla varaistuimilla. Matkaa kesti vain tunnin. Joku äijä kävi tupakalla kahden vaunun välisessä tilassa. Maisemat lähinnä peltoja, lehmiä ja lampaita. Antwerpenissä vaihdettiin tähän junaan ja tää on aika hieno. jalkatelinekin! Ja rinkat mahtuu hattuhyllylle. Samassa vaunussa on iso lauma hyppyritukkia jotka pelaa pokeria ja möykkäävät. Tuo yksi koko ajan laulaa tai viheltää tai muuta ärsyttävää. Uaah!



klo 18:19, hostellilla
Gentin aseman lähistö oli kyllä sellainen että siellä olisi muurarille ja rapparille töitä! Olin ihan että ”voi saatana mikä slummi!” Kuitenkin sit kun päästiin keskustaan, muuttui ääni kellossa. Hohhoo, äsken kävi joku mies korjaamassa tän huoneen vessan. Nyt ei ole kantta vesisäiliön päällä, joten ei ole huuhtelunappiakaan. Pitää painaa vesisäiliöstä sellaista keppiä. Jännää!



10.6. klo 19:00, Köln
Aika matelee. Ei tehdä mitään. Vitun rinkat. Tää on niin tätä. Käytiin jossain random museossa vessassa, kusemisestahan ei makseta! 4 tuntia vielä junan lähtöön. Olis potentiaalista aikaa tutustua Kölniin mutta meneehän tämä tässä istuskellessakin. Joku saamarin ötökkä on pistäny mua ohimolle.



11.6. klo 20:30, Ljubljana
Syötiin jumalattoman iso perhepitsa jonka vihannekset oli suoraan jostain pakastevihannespussista. Mutta olipahan halpa! Täällä on parhaimman hajuiset esitteet! ”Where to go - Ljubljana” tuoksuu ala-asteen matikankirjalle ja tän hostellin esite tuoksuu ”Uskolliset ystävät” -kirjalle. Hohhoo, yhet huonekaverit kreetus että tässä huoneessa on kaksi muutakin suomalaista. Ne tuli sit tänne, mutta ovat kuiskineet super-hiljaa ettei me huomattais että nekin on finskejä. Me ollaan puhuttu ihan normaalisti, joten ne tietää kyllä.



13.6. klo 10:45, juna kohti Venetsiaa
Täs junas on samanlaiset ikkunat, naulakot ja lamput ja hattuhyllyt ku meidän Pendolinoissa! Näissä tosin on bonuksena vielä sähköllä nousevat ja laskevat rullaverhot. Just tyypillistä etä kun eka kokeilin niitä niin hetken päästä kaikki kokeili.

klo 17:20, Venetsia
No niin, kompattiin Venetsia läpi 2,5 tunnissa ja mun mielestä se oli ihan hyvä niin. Nyt ollaan junassa ja lähdetään kohti Veronaa.

klo 21:00, Verona
Saatiin yläsängyt ja mua vähän pelottaa nukkua ylhäällä. Varsinkin kun tää nitisee ja natisee ja tää varmaan hajoaa mun painosta. Tikkaatkaan ei oo oikein mitenkään kiinni. Mutta oli miten oli, suihkutila on ainakin paras tähän mennessä! Täällä on valaistuksen käyttö säännöstelty tiettyihin kellonaikoihin.

14.6. klo 19:40, Verona
Saatiin uus kämppis. Brasilialainen nainen joka on aivan ihana! Se on niin järkyttävän innoissaan joka asiasta!

Hyttyset söi sitten mun jalankin! Siinäkin helvetilliset paiseet ja tollaset röpelöt. Yksi nilkassa juuri siinä kohtaa mihin kengän reuna hiertää. Sitten revin sen lopullisesti kiivetessäni tänne yläsänkyyn. Osui johonkin reunaan ja nyt on nahka rullalla. Helvetti että on kipee! Sonnin aina kaiken!

Brassinainen tarjosi tuoreita kirsikoita. Oon aina luulluut että ne on pahoja, mutta olivat sittenkin hyviä! Typerät ennakkoluulot...

15.6. klo 13:40, juna Milano-Brig
En ehdikään kirjoittaan nyt! Liian hienot maisemat! Pilviä alhaalla, vuoria ylhäällä ja VESIPUTOUKSIA!

klo illalla, Bern
Mun oli pakko dumbata mun varvassandaalit koska ne olivat niin totaalisen rikki ettei niillä voinut enää kävellä. Siksi olin sandaaleissa kun ei ollut puhtaita sukkia muuta kuin vielä pesusta märät jotka roikkuivat rinkan ulkopuolella. Lisäksi Conversen reuna hiertää tota jumbo-hyttysenpuremaa.


16.6. illalla, Bern
Oltiin saatu taiwanilainen kämppis, joka esittäytyi oikein kätellen ja hirnui meidän nimille koska kuulostivat niin samalta. Sitten hetken päästä se pahoitteli kun ei muistanut niitä enää. Mua hävetti koska itse en ollut edes yrittänyt painaa hänen nimeänsä muistiin. Toisesta korvasta ulos vaan. Sitten se halus oppia suomalaisia fraaseja. Ihan niinku se mies Slovenian junassa. Se on vaan niin vittumaista hommaa. Varsinkin kun kukaan ei oikeasti sano mitään ”hyvää päivää” tai ”näkemiin”. Morjens ja häh? on ne, joita oikeasti tarvitaan.

17.6. klo alle 18, Interlake
Täällä oletusarvoisesti nukutaan makuupusseissa ja peitto maksaisi ekstraa. Sanottiin ettei tarvita peittoja ja respan muija alkoi selittään, että yöllä on kylmä. Me siihen että ”we are from Finland”.



18.6. ilta, Zürich
Teetettiin postikorteiksi kuvat joissa ollaan Sveitsi-paidat päällä siä nupissa. Valokuvaliikkeen muija ei osannu englantia kunnolla. Koitin sönköttää jotain saksaksi. Saatiin ne kuvat kuitenkin. 10 kpl kopioita yhdestä kuvasta ja se muija paino F10-näppäintä joka ei tietenkään ole mikään pikanäppäin 10:lle kopiolle. Kunnon datis!

19.6. Zürich
Aamupala oli kyllä omalaatuinen. Mukit loppu, lasit loppu, mehu loppu, pöytäliinat paskaset. Extraruuat ois maksanu, esim 3 juustosiivua 2,5 shillinkiä. Morjens! Ahmin sit sikamonta paahtoleipää ja semipahaa vesikaakaoo.

19.6. TGV-juna Ranskaan
Nyt mennään LUJAA! Ei paljo kerkiä kukkia bongaileen! Jee!!!

ilta, Avignon
Huoneen ovia ei saa lukkoon eikä ole myöskään minkäänlaista kaappia jonka sais lukkoon. Mutta halpa on! Tää on joen rannalla ja jos tulee tulvavaroitus, pitää lähteä juokseen koska alue täytyy nopeasti vedellä. Great. Vessanpytyssä ei ole rengasta, huoneessa on ruma ötökkä jota pelkään mutta M ei suostu tappaan sitä ja kämppiksenä kiinalainen tyttö joka ei osaa paskaakaan englantia mutta yrittää silti koko ajan sönköttää meille jotain. Nyt ollaan pyykkituvassa. Täällä on aika halpaa pestä. Ollaan pelattu pyykkilottoa eli veikattu, mikä vaate jää päällimmäiseksi kun rumpu vaihtaa pyörimissuuntaa.



21.6. klo 8:30, Avignonin asema
Voi luoja, mikä yö oli! Kaikki n. 100 hyttysenpuremaa kutisivat koko ajan ja uudet purijat inisivät korvan juuressa. Vaikka kello on vasta näin vähän, olen jo ihan hiestä nihkeä. Tulenko ikinä enää puhtaaksi tästä hiestä, liasta ja aurinkorasvasta?


22.6. klo 13:00, Carcassonne
Kun syötiin aamupalaa puistossa, tuli joku äijä sinne ja meillä ei ollut yhteistä kieltä. Jotenkin sit onnistuttiin keskusteleen sen verran että nimet ja iät selkes. Sitten se alko esittään jotain pussaamisjuttua ja osottaan meitä :O Oltiin vaan et NOU NOU ja lähettiin meneen.

klo 19:30
Olis vessahätä mutta siellä on ötökkä enkä uskalla mennä sinne. Eilen illalla kuului kahdesta suunnasta hillitöntä yskimistä. Alaoven ovikelloki kuuluu tänne tosi selkeesti, vaikka ollaan kolmannessa kerroksessa! Äänet kuuluu kummallisesti. Vessojen äänetkin kuuluu. Kuset vaan lorisee ja paskat molskahtelee. Voi vittu muuten että mun tukka on paskanen! Aivan järkyttävä! Aattelin ensin, että pesisin sen lavuaarissa mutta en kyllä taida jaksaa. Huomenna toivottavasti saadaan suihkullinen majapaikka.

24.6. klo 18:00, Toulouse
Aamulla käytiin ostamassa lippuja yöjunaan. Siellä oli yksi tiski jossa luki english spoken ja jonotettiin vähän niinku siihen. Sit kumminkin yks mies alkoi viittomaan että sen tiskille pitäs tulla eikä se osannut sanaakaan englantia. Jotain siinä yritettiin sönköttää mutta ei siitä tullut lasta eikä paskaa. Onneksi jokin todella hottis nuorimies tuli tulkkaamaan.

25.6. Pariisi
Pestiin hampaat puistossa ja syötiin litistyneet croissantit repusta. Alettiin sitten etsiin Eiffel-tornia. Sitä näkyi aina vähän jostakin mutta katosi aina jonnekin. Periaatteessa tiesimme sen olevan joen rannalla mutta hortoiltiin silti muualla. Alkoi jo kiukuttaan koko helvetin torni! Löytyi se sitten kuitenkin. Alko vituttaan kaikki ne turistit, kun jokainen halus kuvan itsestään tornin kanssa ja sitten ollaan kiukkuisia jos joku tulee eteen. Sitten tajusin että olen itse ihan samanlainen. Meidän hotelli on jossain paikallisessa Hakunilassa.





28.6. Pariisi
Käytiin Notre Damessa sisällä. Ihan ok kirkoksi.

---

7 kommenttia:

  1. Voi vitsi! Kuulostaa niin siistiltä, että mua kaduttaa taas kerran, kun en ole päässyt mualimaa kiertämään. Ehkä sit eläkkeellä voin mennä intterreilaamaan ja tehdä samanlaisen postauksen. :)

    VastaaPoista
  2. Kirsikka: Eipä se ns aikuisten lippu siihen konkurssiin paljoa enempää maksa kuin nuorten/eläkeläistenkään ;) Mä haluisin kyllä uudestaan ainakin!

    VastaaPoista
  3. Nyt on pakko sanoo että TÄNÄÄN on se viimeinen mahdollisuus lähettää joulukortit halvemmalla.

    Ettei joku vahingossa luule toisin (postaus on 15. päivän puolella lähetetty ;)

    VastaaPoista
  4. Hitto en mäkään enää ois muistanu noita kaikkia juttuja! Esim. joku pusumies Carcassonnes ei sano yhtään mitää. Pitääki jouluna kaivaa matkapäiväkirjat esiin ja fiilistellä :)

    Oli aika repertuaari erilailla vinksallaan olevia hostelleja, kummallisia kämppäkavereita ja junalla viipottamista :D Mut sellasta elämää kaipaa ns. normimatkoilla.

    Pitäs kyl ottaa uusiks :) Ei tosiaan kokonaisbudjettiin hirveenä tee muutosta se aikusen lippu.

    VastaaPoista
  5. Mrs. Marple: Iltavuorolaisena elän ihan jotain omaa vuorokausirytmiäni 8D Itse asiassa osa mun korteista lähti sit kuitenkin normi ykkösluokassa kun joulumerkit loppui kesken ja postiin kilometrin jono :D

    Putkitomaatti: Mäkään en muistanut pusumiestä! En vaikka kuinka yritin pinnistellä niin en muistanut. Ja olin unohtanut sen F10-näppäintä painelevan valokuvaamomuijan :D Mut sen sentään muistin luettuani.

    Oli kyllä tosiaan jo päässyt unohtuun kaikki noi kummalliset hostellit sun muut kun on jo niin ehtinyt tottuun ton jälkeen sellaiseen hotelli ja wlan -matkusteluun :D Kun aloin sitäkin fiilisteleen tekstien perusteella että miten kiven takana se nettiin pääsykin oli reilatessa!

    VastaaPoista
  6. Ääääh, ihanaa! Määki haluaisin reilaamaan :) Onneksi oot kirjottanu ylös nuita kaikkia kivoja juttuja, niitä on kiva aina silloin tällöin sitte muistella :) Mää aattelin kans pitää kyllä ihan oikiaa päiväkirjaa afrikasa olosta, mutta oon myös tehny blogipohjan jo mun matkablogille ja ootan vaan iha hulluna että pääsen kirjoittelemaan sitä :D

    VastaaPoista
  7. Humu: Matkapäiväkirjaa kyllä aina arvostaa jälikäteen vaikka paikan päällä ei niin aina jaksaiskaan kirjottaa. Tosin reilillä tuli kirjoiteltua tosi ahkerasti, olihan sitä luppoaikaa kuitenkin just junassa ja iltaisin ja muutenkin kun letkeetä menoa vaikka kierrettiin TOSI monta paikkaa. Monissa lähteissä kun on varoiteltu että reilillä ei kannata yrittää ahmia liikaa, mutta kysyn vaan että kuka viihtyy yhdessä paikassa paria yötä pidempään kun taskussa polttelee lippu jolla pääsee MINNE VAAN!!!! Ja jee, matkablogi Afrikasta! :) Hitto, jos mää lähtisin Afrikkaan niin mitähän mun tekstit olisikaan kun jo Eurooppaa kiertäessä kirjoitin lähinnä ötököistä ja vessoista :D Mutta sehän se reppureissatessa ongelmia aina tuottaa että mistä löytää ilmainen huussi xD Olen kateellinen koska itsestäni ei olisi lähteen Afrikkaan.

    VastaaPoista