Sivut

tiistai 21. helmikuuta 2017

Karvalakkimallin retki Fazerin vierailukeskukseen

Karvalakkimalli siinä mielessä, että ei menty näyttelykierrokselle. Olisin tietenkin halunnut ja olen siitä paljon haaveillut (juu, kyllä!), mutta avoin kierros on arkisin vain viideltä (viikonloppuisin on useita) ja siihen on syytä ostaa liput ennakkoon. Ja minä kun keksin ihan vain keskellä päivää, kun alkoi kotona seinät kaatuun päälle, että nyt kuulkaas lapset otetaan seuraava bussi Fazerilaan, ja niin me teimme!


Fazerin tehtaalle Vantaalla on siis avattu erillinen vierailukeskus, jossa on näyttelytilojen (ryhmäkierroksille ja avoimille maksullisille kierroksille) lisäksi kaikille vapaasti käytettävissä olevat Fazerin kahvila ja myymälä.


Kesällä täällä pitäisi olla viljapelto pihassa, ja muutenkin viheralueita, mutta kaikkea ei voi aina jättää kesään, joten nyt nähtiin vain lunta. Rakennuksen sisällä oli trooppinen sisäpuutarha, jonne sisälle olisi päässyt opastetulla kierroksella, me satunnaisvierailijat saatiin kuitenkin ihailla sitä lasin läpi.

Voitteko kuvitella, että ihan ensimmäinen asia, jota siellä aloin valokuvata, olivat vessakyltit! Niin söpöt!



Pupupatsaasta varmaan olisi kuullut kierroksella enemmän, mutta olettaisin ihan vain mututuntumalla, että olisikohan se ns Mignonmunapupu. Mitä enemmän tässä nyt spekuloin, mitä kierroksella olisi, sitä varmempi olen siitä, että sinne on vielä joku kerta mentävä! Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi ja jos huhuihin on uskominen, siellä saa vetää suklaata naamariin niin paljon, kuin sielu sietää ja lopuksi saa vielä tuotekassin. Nyt oikeasti alkaa ärsyttää niin paljon, että mietin jo kannattaako koko postausta tehdä, jos sitten joskus kirjoitan siitä, kun tosiaan vedetään siellä naamariin sitä suklaata. Noh, menköön nyt.





Kyllä siellä kelpasi ihan vain kahvitellakin (siis kaakaotella), tuossa tosiaan taustalla tuo trooppinen puutarha, jossa kasvaa Fazerin raaka-aineina käyttämiä kasveja, jotka eivät menesty Suomen luonnossa. Tosin juuri nämä kyseiset tuskin täältä raaka-aineeksi menee, mutta tajusitte varmaan pontin. Kaakaopuita, kahvipensaita, hedelmäpuita jne. Ulkona olevalla viheralueella kasvoi sitten ne, jotka menestyvät täällä luonnossa.



Kaupasta haettiin hyvin maltilliset tuliaiset ja sitten bussimatka takaisin kotiin.




Olen vähän katkera siitä, että me ei koskaan käyty ammattikorkeakoulusta käsin Fazerilla tehdasvierailulla, ennen tätä vierailukeskusta kun kierros tehtiin tehtaan tiloissa ja näki ihan oikeasti miten ne suklaat siellä liukuhihnoilla vipeltää. Käytiin vain kaikissa ns tylsemmissä paikoissa!

Elintarviketekniikan ihmisenä olen kuitenkin Fazerilassa joskus 10 vuotta sitten ollut työhaastettelussa (tosin silloiselle keksipuolelle, joka oli silloin ulkopuolisen omistuksessa). Jotta en vaikuttaisi aivan luuserilta, kerron että olisin sen paikan saanutkin, mutta sain samaan aikaan myös muualta, joten keksi- ja karkkitehdaskortti jäi ainakin toistaiseksi kääntämättä. Olen nimittäin edelleen töissä siellä, minkä valkkasin aikoinaan keksitehtaan sijaan. Voi olla painoindeksin kannalta ihan hyvä asia se. Tosi moni tuttuni on kuitenkin suklaakoneen äärellä opiskeluitaan rahoittanut, joten kyllähän vierailukierros minuakin kiinnostaa, vaikkakin sitten vain näyttelyalueella, joka näytti ihan tosi kivalta aidan takaa kurkittuna.

perjantai 17. helmikuuta 2017

Retkihaavekartta kevääksi

Jos mua pyydettäisiin askarteleen haavekartta jossain vaikka koulutustilaisuudessa, olisi mielipiteeni asiasta sellainen, etten tohdi tässä nyt edes mainita. Mukaterapeuttinen askartelu, etenkin ryhmässä, ei ole välttämättä ihan mun juttu. Aikoinaan esikoista odottaessani perhevalmennuksessa piti askarrella jotain kukkien terälehtiä, joihin kirjoiteltiin toiveita ja pelkoja tulevaa vauvaa kohtaan ja kyyninen minä raskaushormonisekoiluangsteineen oli tietenkin niin turhautunut (varsinkin kun perhevalmennus keskellä päivää aiheutti sen, että mokoman paskartelutuokion vuoksi jouduin oleen töissä iltaseitsemään saakka, jotta sain menetetyt tunnit korvattua), että kirjoitti semisarkastisesti terälehteen "hymykuopat", koska onhan se nyt aivan päivänselvää, että jokainen toivoo lapsestaan, että syntyy terveenä, ei ole koliikkia, kasvaa reippaaksi jne. No, minä sain sitten pikkukeskosen, mutta hymykuopat sillä kuitenkin oli. Haha.

No joo.

Helmikuu on todella epäinspiroiva kuukausi. En tiedä, mikä siinä niin tökkii, mutta ei oikein irtoa mitään retkihommia nyt. Äitini oli täällä melkein viikon, käytiin Kotkassakin, mutta en keksinyt oikein mitään erityistä ohjelmaa, vaikka normaalisti olisin kyllä taatusti jonkin eväsretken ja museokäynnin kyllä pyöräyttänyt. Kotkassa käytiin paikoissa, joista olen tänne kirjoitellut jo aiemminkin, lisäksi mulla ei ollut kameraa mukana ja puhelimesta oli akku koko ajan finaalissa (koska poikani on kiinnostunut karttasovelluksesta ihan tosissaan). Niin ei sitten tosiaan ole ollut mitään blogattavaa liikkumishommista ja neuleet ovat kesken.

Pojan karttasovellusinnostus kuitenkin sai meidät piipahtaan (jopa kahdesti) Vantaan turisti-infossa hakemassa myös paperikarttoja ja siitä se ajatus sitten lähti, että tehdäänpä HAAVEKARTTA. Kyllä, minä aloin askarteleen haavekarttaa, ja vieläpä ryhmässä. Ryhmäni toinen jäsen kuitenkin kyllästyi yhden junaradan piirtämisen ja yhden kuvan liimaamisen jälkeen, mutta meikäläinenhän sitten askartelipaskarteli ihan pikkutunneille asti. Ja nyt meillä on haavekartta kevääksi, kyllä se innostus sieltä sitten palaa viimeistään ensimmäisten sinivuokkojen myötä! Todnäk jo aiemmin.

Joo, tukan olisi voinut kammatakin.



Pääkaupunkiseudun valtavista pyöräily- ja retkeilykartoista leikattiin kohteita, joissa olisi kiva käydä. Lisättiin muutama aiheeseen sopiva valokuva, parit junaliput ja hitosti lehtileikkeitä. Lopuksi vielä kaivoin kaikenlaisia tarroja ym rompetta, jotka olin jo unohtanut omistavani ja jäi sinne vielä vähän tilaa, jos tulee lisättävää.






Nyt takaisin neulomaan miehelle villapaitaa, jota hän voi sitten käyttää vaikkapa retkellä tuonne Haltialan aarnialueelle.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Uusi lehti ja melkein mainittu blogi

Minulle tarjottiin blogin kautta näytenumero täysin uudesta käsityöaiheisesta lehdestä, Unelmien käsityöt, joka on Kotivinkin tekijöiltä. Yllätys oli, että sieltä löytyi pikkiriikkinen maininta minunkin blogista, kiitos Eilen tein -Hannen, josta oli juttu lehdessä. Blogin nimi vain on typotettu, eikä osoitettakaan ole tarjolla. Mutta ei se mitään!



Lehdessä oli tosiaan mukavasti luettavaa, oli juttuja bloggaajista, podcastaajista ja muutenkin internetin kautta tutuista naamoista ja käsityöharrastajista (toki myös minulle tuntemattomista, ja ei-internetin kautta tutuista, mutta runsaasti oli siis myös tuttua naamaa). Oli myös kotiesittelyä ja hauska gallup lankakaupan asiakkaista, jossa oli myös palattu jälkikäteen kysyyn, että mitä langoista syntyi.


Lehdessä oli runsaasti neule- ja virkkausohjeita, mutta ne eivät kyllä minuun iskeneet oikeastaan lainkaan. Lukupakettina kuitenkin pidin lehdestä sen verran, että taidan kyllä ostaa jatkossakin. Seuraava numero tosin ilmestyy vasta syyskuun lopussa.



Lehti on tosiaan helposti lähestyttävä harrastajalle ja aloittelijallekin.

Nyt onkin hemmoteltu käsityölehtien saralta oikein urakalla. Uudistunut Taitolehti (upea, kaunis kokemus, ja paljon luettavaa) ja uudistunut Suuri käsityö (nyt about kaikissa kaavoissa myös isot koot, eikä erillistä säkkimallistoa) ovat molemmat ilahduttaneet ja nyt vielä tällainen ihan uusikin lehti. Kyllä kelpaa :)

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Sateenkaaripeitto 2

Ompelin vuosi sitten vauvalle sateenkaaritilkkupeiton ja jäi aika voimakkaasti kaiveleen, että haluaisin isommankin. Vauvapeittoa ei olla enää tarvittu, mutta kerrossänky oli päiväpeitettä vaille, oli selvästi sateenkaaritilkkupeiton mentävä aukko!



Tälläkin kertaa oli tiettyjen värien kanssa haasteita. Ostin ihan varta vasten peittoa varten Ikeasta oranssia kissakangasta, se kun ei maksa juuri mitään, mutta on älyttömän kivaa! Lisäksi sain jonkun verran täydennystä Pilkkeitä-blogin Piialta, suuri kiitos vielä! Keltainen Finlaysonin sydänkangas ja muut kuin vihreät Marimekon Siirtolapuutarhapalaset ovat häneltä (vihreä oli omista jämävarastoista). Lisäksi peittoa varten konmaritin uusiokäyttöön muutamat sohvatyynynpäälliset ja kangaskassit sekä 15 vuotta marinoitu retrokappa. Vähän säälitti leikata lasten kauppaleikeistä Melli Ecodesignin minikokoinen kangaskassi, jonka olen saanut goodiebagista, mutta peitosta puuttui juuri kahden palan verran punaista. Lopulta oli violetin kanssa vielä suuria vaikeuksia, joten tilasin Kankaiden yönä Majapuulta violettiä trikoota ja joustofroteeta ajatuksella, että käytän jämäpalat ennakkoon ja ompelen lopusta sitten lapsille vaatetta jossain vaiheesa.


Tilkut ovat 20 x 20 cm eli kaavana käytin A4-paperia, josta on taitettu neliö ja leikattu ylimääräiset pois. Ihan vaan saksilla leikkailin ja sulassa sovussa on taas trikoot ja joustamattomat puuvillat. Siten yritin kuitenkin sijoitella, että reunoissa olisi joustamattomat palat, helpottaa kummasti vuorittamista. Peitossa on 7 x 14 ruutua ja tosiaan yksi rivi aina yhtä väriä ja rivit ovat värijärjestyksessä.



Kyselin instagramissa vinkkejä taustakankaaksi ja muutama suositteli Eurokankaan puuvillaista tikkikangasta, johon sitten päädyin. Se on kyllä hyvä, kun ei ole samalla tavalla liukas kuin tekokuituiset. Vanu siinä tottakai on kuitenkin tekokuitua. Minulla on aina todella huono karma Eurokankaan suhteen, joten oli heillä tietenkin kyseinen tikkikangas lopussa ja myivät mulle kaksi pakanloppua, jotka voin sitten ommella yhteen. Täyteen hintaan tietenkin. Reunat leikkasin pyöreiksi ja huolittelin koko peiton leveällä vinonauhalla, jota Eurokankaassa ei tietenkään ollut riittävästi haluamassani värissä. Ostin sitten toista väriä, kun ei huvita siellä koko ajan rampata.


Ollaan tosiaan vaihdettu vähän huonejärjestystä ja entinen keltaseinäinen lastenhuone muuttui makuuhuoneeksi ja tästä pienestä valkoisesta kopperosta tuli lastenhuone. Matto menee jossain vaiheessa vaihtoon ja seiniltä puuttuu kaikki taulut ja systeemit. Eikä tässä sängyssäkään kukaan nuku, paitsi vieraat.


Mutta onpahan kuitenkin päiväpeite alasängyssä. Yläsänky on toistaiseksi vielä romuvarastona, joten siellä on pelkkä lakana patjan suojana.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Junapaita ja -pipo

Pia Tuonosen neuleblogin Pia vinkkasi minulle, että Eurokankaassa myydään tosi hienoa junakuvioista trikoota. Minähän lähdin heti seuraavana päivänä kauhealla tohinalla Eurokankaaseen ja vielä oli jäljellä pieni pätkä. 

Poika sai paidan ja pipon, molemmat kaavat eilen esittelemästäni Paapiin kaavakirjasta




Kertakaikkiaan ihana kangas, realistisia junia, ei mitään piirrettyjä sirkusjunia. Vaatteista tuli kertaheitolla todella rakkaat ja nyt odotellaan innolla kevättä, jotta pipon saa käyttöön. Sanoin kyllä, että siellä kun ei ole pakkasta, niin ihan hyvin voi pitää sitä vähän jo nytkin, mutta ei kuulemma halua sotkea sitä lumeen. Ok.

En muuten tajua, että miten ihmeessä ehdin jo saamaan tämän loppukankaan näin pahasti ryppyyn. Taitolaji!


Paita kuitenkin pääsi käyttöön heti.

lauantai 4. helmikuuta 2017

Paapiin kaavakirja lapsille

Kirja saatu kustantajalta, osa kankaista (Sade ja Lumme) sekä pipon tupsu saatu suunnittelijalta, loput Paapiit (Jussi ja Pesue) ostettu itse.

Kankaistaan ja sittemmin myös vaatteistaan tuttu Paapii Design on juuri äskettäin julkaissut kaavakirjan. Pyysin Anniina Isokankaan ja Paula Isopahkalan Paapiin kaavakirja lapsille (Tammi) -teoksen arvostelukappaleena kustantajalta ja kaikki tähdet olivat kohdillaan (kuopus sairaana, eli nukkuu paljon, ja esikoinen niin innostunut karttasovellusten selaamisesta, että mut suorastaan ajettiin saumurin ääreen pois häiritsemästä), joten hurahdin poikkeuksellisen voimakkaasti ompeluun. Nyt on kolme tunikaa, legginssit ja pari pipoa ommeltuna kirjan kaavoilla, joten lienee paikallaan jo postata aiheesta.


Kirjassa on kaavoja koossa 86 - 140 cm sekä muutama aikuisten tunika (34-46) ja vauvojen body (44-86 cm). Löytyy ihan peruspaitoja ja perushousuja ja sitten toki vähän erikoisempiakin malleja. Samoilla kaavoilla voi tehdä useita erilaisia, tässä itse meinasin jo mennä metsään, kun kaava-arkkia pyörittelin. On se kuitenkin ihan selkeää, kun vaan ottaa niin sanotusti silmän käteen. Ja siis ihanaa, että on kaava-arkit! Joskus olen erehtynyt jonkin sellaisenkin kaavakirjan ostaan, missä olikin vain miniversiot kaavoista ja itse sitten pitäisi kopiokoneen kanssa niitä alkaa suurenteleen. En jaksanut, kirja päätyi hyvin nopeasti kirppikselle.


Tykkään kirjasta erityisesti myös siksi, että siinä on valtavasti silmäkarkkia eli Paapiin kuoseja isoina pintoina. Erityistä plussaa myös siitä, että vaatteista on kuvia paljon. Ei tarvitse tihrustaa yhdestä kuvasta, vaan vaate tulee aivan varmasti esiteltyä riittävän hyvin. Tästä syystä tykkään muuten myös blogeista, samasta asiasta monta kuvaa on minusta vain plussaa.



Kirjassa oli tietenkin myös ohjeet kanttauksiin ja yleisesti vaatteiden ompeluun.


Minä lähdin heti ensitöikseni työstään Silmu-nimistä tunikaa, jossa on pisaran muotoinen aukko edessä. Takkusin sen kanssa todella pahasti, purin niin monta kertaa, että aukko varmasti suureni jo puolella siitä kaikesta säätämisestä. Tajusin tätä tehdessäni vasta, että miksi en nykyään enää meinaa onnistua millään kanttauksissa, vaikka ennen sujui paremmin. Uusi ompelukoneeni on todella nopea. Ennen ostopäätöstä luin tottakai monet arvostelut ja kaikki sanoivat nopeaksi. En nähnyt sitä huonona asiana, koska en tajunnut, että kone menee VAIN lujaa, mitään etanavaihdetta ei ole. Ihan sama miten vähän poljinta painaa, se menee eikä meinaa. Vanhalla ompelukoneellanihan tämmösiä tikkauksia vedin ihan tooooooodella hitaasti, nyt ajetaan rallia ja sitten pahat paikat hinkataan käsipyörällä. Tsiisus! Viimeistä tunikaa ommellessani aloin kyllä jo saamaan suoraa tikkausta aikaiseksi, joten harjoituksen puutettahan se osittain on myös.

Mutta joo, tunika lopulta valmistui, vähän lyhyempänä kuin ohjeessa, sillä minulla oli vain puolen metrin pala tätä ihanaa Pesue-trikoota. Kaveriksi ompelin pipon ja legginssit. Niin söpö setti, etten meinaa itsekään kestää.




Nämä kaikki ovat kirjan pienintä kokoa, ja juuri sopivat meidän tytölle. En osaa kyllä ottaa yhtään kantaa siihen, onko mitoitus niukka vai reilu, koska mun sentin saumanvarat saattaa joskus olla puoli senttiä, joskus kaksi, ja helman pituutta saatan lisätä tai vähentää aivan mielivaltaisesti. Samoin leggareiden lahkeet käänsin omalla tavallani (kuten myös kaikki helmat ja osa hihansuista), mitä varten lisäsin reilusti mittaa.

Toinen tunika, mitä ompelin itse asiassa kaksin kappalein, on Vilja, jossa on sivusaumoista kiinnitetty kengurutasku. Tämän kaavan ja ompelun kanssa myös olin pariin otteeseen sormi suussa, mutta yllätyin lopulta, miten helppo tämä oli ja helppo onnistua tosiaan myös tällaiselta, jolle kanttaukset tuottaa toisinaan ongelmia. Aivan älyttömän kiva tuli tästäkin!



Toinen ompelemani versio tästä on vähän kreisimpi, sillä tein sen kaksivärisenä. Siitä en nyt tähän hätään saanut onnistunutta kuvaa ja mallimme on kipeänä, joten ei viitsi kiusata enempää. Näillä mennään tällä kertaa! Eikä tämä tähän jää, testiin menee varmasti myös peruspaita jäbälle kunhan saan kaavan jäljennettyä. Pipon jo ompelinkin ja siitä tuli kertalaakista oikean kokoinen, muistaakseni tein koossa M jäbälle, ja tyttärelle XS.

torstai 2. helmikuuta 2017

Prym Ergonomics - viimein täällä

Tätä hetkeä on niin odotettu. Joskus about puoli vuotta sitten kuulin, että Prymiltä on tulossa aivan uudet ja kaiken mullistavat, patentoidut puikot, joissa on pisaran muotoiset kärjet ja kolmiokeskusta ja vaikka ja mitä. Pitkät puikot saa naksautettua toisiinsa kiinni ja pyöröissä on mullistavan huikea kiertymätön kaapeli, nivelet tykkää, silmukat luistaa ja elämä on ihanaa.

(Täällä Prym ergonomicsien sivut, josta voi lukea faktat)


Tiistaina alkoi lankakaupat mainostaan instassa, että nyt niitä saisi ja laitoin aivan samantien tilaukseen, ja hyvä niin, koska pienimmät koot sukkapuikoista ovat jo monesta paikasta loppuneet (toki niitä tulee varmasti lisää, mutta uutuushaukkana haluan saada ne tietenkin heti). Onneksi posti toi ne jo heti eilen, lapset eivät meinanneet millään mennä nukkuun juuri silloin, kun itsellä olisi kiire päästä testaan uusia puikkoja. Ehdin nyt kuitenkin sen verran, että voin sanoa sanottavani. Palkittiinko odotus?



+ Pisarapäät ovat aivan mahtavat! Neulominen on todella sujuvaa, pisara ei uppoa samalla tavalla säikeisiin kuin normaali kärki.
+ Kolmiokeskiosassa silmukat luistavat hyvin, mutta tilanne normalisoituu toki päässä, joka on pyöreä, ennen sitä pisaraa. Minullakin kun siis on tosi tiukka käsiala, niin näiden kanssa ei tarvitse juurikaan nyhtää. Ja koska kolmio-osa on vain keskellä, se ei kaiken järjen mukaan vaikuta kireyteen tai käsialaan samalla tavalla, kuin kuulemma koko matkalta neliskanttisilla puikoilla.
+ Insinööri minussa arvostaa todella paljon tämmöistä uutta innovaatiota! Kuka olisi uskonut, että vielä voi keksiä näin paljon erilaiset puikot? Huippua!
+ Kevyet
+ Tylppä kärki säästää sormenpäitä.

MUTTA

- Puikot joustavat. Minulla on ennenkin ollut muovipuikkoja, mutta ei ne tämmöisiä pletkuja ole olleet. Neulon tiukkaa ja voimalla. Olen juuri se, jolla napsuu kaikki puupuikot poikki, muovisista virkkuukoukuista puhumattakaan. Nämä ovat ihan U-kirjaimina mun kourissa. Inhottavan veteliä, voi toki olla että siihen tottuu, eikä se häiritse pidemmän päälle.
- Mulla lähti puikoista heti tekstit ja värit käveleen. Olin tunnin neulonut ja huomasin, että tekstit olivat jo suttaantuneet. Kokeilin rapsuttaa vähän kynnen kärjellä niin sinne meni loputkin. Mitä ihmettä?
- Jos joutuu purkaan neuletta, on pisarapäillä hankalampi kaivella silmukoita takaisin puikoille, kuin terävällä kärjellä.



Joten. Hienot uudet innovatiiviset puikot, varmasti tulen näitä käyttään, mutta en aio ostaa joka koossa ja monia kappaleita, todellakaan. Eli tajunta ei räjähtänyt samalla tavalla, kuin aikoinaan Zingien kanssa. Knit Pron Zingit ovat mulle edelleen ne ykköset, vaikka niistäkin kaikki 3 mm ohuemmat olen onnistunut taivuttaan mutkalle.

Näistä ei varmaan taida kovin ohuita puikkoja edes tulla, eikä käsittääkseni neljäsosakokoja, eikä 15 cm sukkapuikkoja, mutta itse neulon joka tapauksessa 20 senttisillä, koska mun lapiokäsiin ei kertakaikkiaan sen lyhyemmät sovi.