Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2016

Vielä löytyy museoita joissa ei olla käyty

Ja yksi niistä oli Työväenasuntomuseo Helsingin Alppilassa. En olisi tänne lasten kanssa keskenäni lähtenyt, mutta nyt oli useita aikuisia matkassa viihdyttämässä heitä sisäpihalla. Esteetön tämä ei myöskään ole. Museo on tosiaan vanhassa kaupungin työväelle rakennetussa talossa ja pieniä hellahuoneita kierretään vain oppaan mukana. Sisäänpääsy on ilmainen. Jokainen hellahuone on sisustettu eri aikakauden mukaan ja opas kertoo siellä siihen aikaan asuneiden perheiden tarinaa.



Rakastan kotiseutumuseoita ja olen kierrellyt monissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Tämä oli kuitenkin täysin erilainen kokemus sillä vaikka niissä vanhoissa maataloissakin on asuttu ahtaasti, ei se ole mitään verrattuna näihin hellahuoneisiin. Vaikuttava kokemus ja oma neljän huoneen ja keittiön asunto alkoi juuri tuntuun aivan järjettömältä pröystäilyltä.



Asunnot kierrettiin ikäjärjestyksessä (nämä kuvat ovat aivan sikinsokin). Vaikka ryhmässämme oli monta porukkaa, kaikki ehtivät kuitenkin kurkistaa asuntoihin rauhassa. Sisään näihin ei siis saanut mennä.




Lopuksi oli kuitenkin ylläri eli asunto jonne nimenomaan sai mennä sisään ja koskea kaikkeen. Lapset bongasivat heti leikkikalut!




Kyllä minä olin tiennyt että tällainen paikka on mutta ei vain ole tullut ennen käytyä, kun on niin paljon muutakin. Suosittelen käymään, museokauppakin oli tosi kiva!

perjantai 30. syyskuuta 2016

9 / 16

Syyskuu. Normaalisti lempparikuukausi mutta nyt oli vähän kurjaa. Oltiin kolme viikkoa sairaana eikä oikein päästy minnekään, muutenkin arkikuviot meni tietyllä tapaa uusiksi joskin alkushokin jälkeen tajusin ettei tässä mitään hätään ole. Työkuviotkin kokivat suuria muutoksia, vaikka ei varsinaisesti hoitovapaalla ollessa niin vaikutakaan muuta kuin uuden identiteetin luomiseen. Kaikenlaista.

Saatiin kuitenkin juhlittua 1-vuotias kuopus, 33-vuotias minä ja 8 vuoden naimisissaolo.  Kävin kässämessuilla ja kahdesti elokuvissakin (Bridget Jonesin vauva ja Teit meistä kauniin). Niin ja Tallinnassa käytiin ja oli ne yhdet ostarin jäähyväisjuhlatkin. Ei sitä meinaa muistaakaan kun päällimmäisenä muistaa vain ne pitkät kuumeiset, räkäiset päivät neljän seinän sisällä lasten kanssa. Yääh.


Matskua ei riittänyt kahteen 9 ruudun kollaasiin joten tästä jäi uupuun oranssit junat Tallinnassa. Ja ehkä jotain muutakin, aivan sama.

Neulottua:

Virkattua:

Ommeltua:

Perhepotretti

Muutama päivä sitten piirtelin esikoisen kanssa ja mitä sitä nyt lasten kanssa piirtää niin piirsin meidän perheen. Siitä tulikin aika kiva ja piirsin sen vielä puhtaaksi ja väritin. Sitten sitä siinä ihasteltiin ja hain kehyksen ja laitoin hääkuvan viereen paraatipaikalle. Puoliksi läpällä. Sitten se oli siinä päivän ja oli toisenkin ja nyt se saa meidät kaikki niin onnellisiksi että ei taideta pois ottaakaan. Jälkikäteen tosin huomasin että en ollut piirtänyt miehelle partaa ollenkaan. Ei se mitään, kaikki tunnistivat silti.





Olkkarissa on muutakin uutta, Oulu-julisteen ostin hääpäivälahjaksi mutta samalla paikalla oli ennen neliön muotoinen kehys ja ei olla saatu aikaiseksi uutta taulukoukkua niin se roikkuu ihan liian lähellä tauluhyllyä. Olkkarissamme vallitsee normaalitilassa sellainen kaaos että siinä ei yksi väärässä kohdassa roikkuva kehys ole jaksanut juurikaan haitata. Sohva jouduttiin myös uusiin koska vanhasta tuli auttamattomasti kilometrit täyteen. Loppuun asti käytettiin ja nyt on toinen. Saatiin samalla myös roimasti lisää lattiatilaa kun ei otettu enää divaanillista sohvaa. Ja lattiatilaa me lasten leikkeihin tarvitaan. Ja vähemmän sohvan alustaa jonne hukata tavaroita.



Ja voi kuulkaa, kyllä lavastin. Tunnustan. Esikoinen oli kerhossa ja kuopus päiväunilla. Sain hetken aikaa siirtää romut toiselle puolen huonetta ja tuoda hääpäiväruusut olohuoneeseen jotta saan muutaman kuvan räpsästyä sohvasta.

torstai 29. syyskuuta 2016

Wanda's

Meillä täällä Länsi-Vantaalla avattiin tänä vuonna tosi kiva ravintola, Wanda's kitchen & lounge. Olin lukenut siitä ensin paikallislehtijutun jonka perusteella ennakko-oletukseni krapulapizzeriasta osoittautui täysin vääräksi. Kun ensimmäisen kerran menin lasten (ja seuralaisten) kanssa sinne lounaalle, meinasin kääntyä ovelta takaisin koska siellä olikin niin hienoa, siellä oli viinilista ja paikka oli täynnä niin laittautuneen näköisiä lounastajia että ajattelin heti että voida mitenkään mennä   sinne rönttävaatteissamme. Kyllä me sitten kuitenkin mentiin. Ja aika monta kertaa sen jälkeenkin sillä en ole missään koskaan ikinä syönyt niin hyviä hampurilaisia. Ja oikeastaan joka kerta siellä on ollut muitakin selkeästi kotiäitejä lounasaikaan eli ei tarvitse olla toimistotyössä voidakseen käydä siellä. Huh! Ja on siellä siis leikkipaikkakin, keskeisellä paikalla (ja lasten ruokalista) joten selvästi on pikkuväkikin tervetullutta.


Ja siis se kaikkein paras juttu (heti maailman parhaimman hampurilaisen jälkeen) on se että pöydissä on mustavalkoisia ilmakuvia eri Länsi-Vantaan kaupunginosista ja ruokalistan pizzat ovat nimetty myös vastaavasti. Vielä en ole pizzoja testannut koska ne hampparit on niiiiiiin hyviä. Täältä saa myös 01600-drinkkejä (testaamatta sekin).


Käytiin tällä viikolla syömässä lounasajan ulkopuolella juhlien hääpäiväämme ja koska ei ole varaa syödä alku- eikä jälkiruokaa niin pelkkä pääruoka (eli mun tapauksessa se hampurilainen) ei kyllä eronnut mitenkään lounaasta. Tai erosi sen verran että ei ollut salaattia muuta kuin hampurilaisen välissä, lounaalla kun on toki salaattipöytä. Mies otti jonkun vähän spesiaalimman, olisi ehkä itsekin pitänyt.



Sen lisäksi että tykkään Vantaateemasta ja ruuasta, ollaan saatu tuolla aina todella hyvää palvelua. Nirsolle esikoiselle on saatu vaihdettua ruuan sisältöä ihan mielin määrin sellaiseksi että hänelle kelpaa ja taapero saa merirosvoannostansa (pöllii seuralaistensa aterioista ja salaattipöydästä muiden osuudesta) varten tyhjän lautasen. Joskus esikoinen pääsi ilmaiseksi syömään lounasbuffettia ja kerran kun väsykiukku iski, tuotiin hänelle palkinto kun puki reippaasti ulkovaatteet päälleen. Sattuipa kerran niinkin että parkkipirkko oli kierroksella ravintolan vieressä niin siitäkin käytiin kohteliaasti varoittamassa. Tästä nyt saa sellaisen kuvan että käydään siellä jatkuvasti lounastamassa mutta ei suinkaan, joka kerta vaan on ollut jotain mainitsemisen arvoista extraa.


Haluan että tämä ravintola menestyy joten yritän toitottaa tätä ilosanomaa joka paikassa. Kannattaa siis tulla ehkä vähän kauempaakin (toki lounasajalla vähän haastavaa tulla kovin kaukaa, heh). Ja on siellä se loungepuolikin!


Myyrmäessä, Liesikuja 5

maanantai 26. syyskuuta 2016

Tämäkin on vain vaihe, lohduttaudun

Nyt tulee varmaan taas ihmettelyä kun taivutan pyyheen väärin mutta ompelin kylpypyyheestä neljä vanhainkotiruokalappua. Enkä vanhainkotiin vaan ihan meille 1-vuotiaan käyttöön. Se on ehdottomasti hieno asia että jo 11 kuukautta vanhana hän on syönyt lusikalla itse. Mutta tietää sen sitten paljonko siitä sapuskasta menee suuhun ja paljonko kaikkialle muualle. Tämä tuli vähän puskista sillä esikoinen sormiruokaili siististi aika vanhaksi ennen kuin tarttui lusikkaan ja sekin tapahtui päiväkodissa. Neitiä ei ole niin sormiruokailu kiinnostanut vaan nappasi varhain lusikan eikä tietenkään anna enää syöttää. Meillähän on tässä nyt viime aikoina jo esimerkiksi tukittu pyykkikoneen tiivisteet kaurapuurolla joten jotain oli keksittävä (sen lisäksi että vaatteet on pakko esipestä käsin). Meillä on tosi pieni keittiö joten ei oikein saada mahdutettua syöttötuolia jossa olisi sikailukaukalo samassa ja mistään Ikean hihallisista ruokalapuistakaan ei nyt ole apua kun sekään ei peitä syliä, jalkoja ja about koko syöttötuolia, lattiaa ja seiniä. Niitäkin nimittäin on jo ostettu nipullinen. Muovikoururuokalappua hän ei suostu pitään.

Hain kaapista kivan näköisen pyyheen ja leikkasin neljään osaan, muotoilin ja kanttasin.


On päivänselvää että ei ole mahdollista ottaa kuvaa jossa kaikki neljä olisivat yhtä aikaa puhtaina mutta tässä kolme. Kuten näkyy, vinonauhoina on käytetty tasan niitä mitä valmiiksi varastoista löytyi.


Painaviahan nämä ovat lapsen kaulassa riiputettavaksi mutta tarkoitus onkin että se lojuu pöydällä lautasen alla jolloin siis koko paino ei roiku narujen varassa. Isompi riskihän tässä on että lautanen lentää lattialle mutta on tässä niin paljon puuroa hinkattu ja liotettu että kyllä siinä muutama posliinisirpale jo samassakin menisi. Vielä ei kyllä ole astioita hajonnut, onneksi. Ja ainahan sitä voi siirtyä muovilautasiinkin jos alkaa näyttään siltä.


Olen kyllä älyttömän tyytyväinen näihin. Sain myös vinkin että esiliina toimii myös hyvin lapsen ja syöttötuolin suojana! Pitää testata sitäkin sillä eihän neljän ruokalapun kanssa pärjää vielä mitenkään.

Sotkua tulee kyllä edelleen aivan valtavasti, samoin pyykkiä mutta nyt pääsee kuitenkin edes hieman vähemmällä. Jokainen puuronökäre vähemmän vaatteissa, lattialla ja syöttötuolissa on tosi jees!

Joten wuhuu!

Syyskuinen lankalauantai

Juu, ei ole lankalauantai vain pääsiäisenä vai miltä kuulostaa yhtä aikaa ne paremmat Helsingin kädentaitomessut, Kerän ja Ikasyrin pop up, Lanitum ex machina ja KVGwoolworks pop up sekä vielä Snurren aleprosentit? Aika hyvältä kuulosti. Paitsi lompakolle.

Joo, en ole käynyt muutamaan vuoteen niillä Wanhassa satamassa pidettävillä Kädentaitomessuilla koska kokemukseni niistä ovat olleet hyvin jotenkin nukkavierut ja jotenkin sellaiset että en ihan kuulu kohderyhmään. En olisi varmasti nytkään mennyt ellei olisi pitänyt olla yksi tapaaminen jota ei sitten kuitenkaan tullutkaan. Olin jo ehtinyt ruikuttaan blogiini vedoten ilmaisen sisäänpääsyn messuille joten menin ja YLLÄTYIN! Ei hitsiläinen, nehän olivatkin tosi mukavat messut! Mietin että miten muotoilisin asian niin ettei kuulosta siltä että kehun vain koska blogi mukamas velvoittaa mutta ihan aidosti tykkäsin. Siellä oli totisesti harrastajillekin jotain, eli oli lankoja, kankaita ja kaikenlaisia tarvikkeita sen sijaan että myytäisiin vain T-paitoja ja tavistallaajalle liian taiteellisia vaatteita ja hassuja huopahattuja. Siellä oli älyttömät määrät kaikkea kivaa myös meille itse harrastajille. Vau! Hetken jo mietin että eihän mun enää edes tarvitse lähteä Tampereen messuille mutta keksin kyllä aika äkkiä silti noin 100 syytä miksi en voi missata niitä. No joo.



Siis nuo Vuorelman vedon kevätvärit olivat vain 5 euroa vyyhti. Kolmesti taisin käydä hiplaamassa tuota persikkaista ja kyllähän sitä sitten yksi kappale mukaan lähti.


Ja niin lähti myös harmaamustaa (tiedän, epätyypillinen valinta minulle) Puffalan sukkapuffaa kun olin ensin siinä noin kolme kertaa pyörinyt.


Näihin en sortunut, rajansa se on kotihoidontuellakin.



Niin, kivat messut vaikka yksin sitten lopulta kiersinkin. Lankojen lisäksi matkaan lähti napin muotoinen pannunalunen.


Katajanokalla oli tosiaan messujen kanssa samaan aikaan myös Kerän ja Ikasyrin pop up ja olin paikalla vähän ennen aukeamista ja menin läheiseen puistoon Pokemonittaan ja laitoin luren odotusajaksi siellä olleeseen Pokestoppiin. Kerron tämän nyt vain siksi että juuri kun olin aikeissa ostaa erään Ikasyrin alennuskangaspalan, värähti puhelimeni ja näyttöön ilmestyi aivan pakko-saada-Pokemon ja sitä pyydystäessäni oli se kangaspala viety nenäni edestä. No ei se mitään, säästyipä rahat. Ja sainpas sen Monnin! :D




Katajanokalta siirryin Kaisaniemeen lanka -pop uppiin ja tässä vaiheessa olin jo saanut seuralaisenkin.



Oi ja voi mutta kyllähän sitä neuloja aina hyvän syyn keksii lankaa ostaa ja minä vetosin ensi viikolla olevaan syntymäpäivääni. Oi kyllä, yksi vyyhti Lanitumia vaihtui rahaa vastaan kassin täytteeksi sieltä. Tässä kuussa on kyllä lankavarasto täydentynyt huolestuttavasti mutta kyllähän tässä koko ajan neulottukin on!


Lauantai oli muutamasta takapakista huolimatta kuitenkin aivan huikea sillä olin kokonaiset 12 tuntia kylillä ilman lapsia. Näiden lanka-asioiden lisäksi kävin ystävien kanssa syömässä, jälkkärillä kakkugalleriassa, siiderillä, katsomassa Teit meistä kauniin -elokuvan ja sieltä sattumalta nähtyjen tuttujen kanssa vielä lisää siiderillä. Ei niin sitten harmittanut viesti että miksi en ole ammattiliiton juhlissa muiden kanssa. No en ollut koska en perhevapaideni vuoksi tiennyt hölkäsen pöläystä moisista pirskeistä.

Mutta Teit meistä kauniin oli ihana elokuva! Ne näyttelijät olivat aivan käsittämättömän hyviä rooleissaan, siis jotenkin aivan uskomattoman samannäköisiä ja vähän -kuuloisiakin. Itkin ja nauroin ja olisin halunnut mennä valkokankaan sisään halaamaan niitä. Apulanta oli mulle aikoinaan todella tärkeä, ja onhan se vieläkin vaikka en yhtäkään alle 10 vuotta vanhaa biisiä tunnekaan. Onneksi elokuva oli suunnattu varhaisen vaiheen faneille, huh! Tai ainakin mulle jäi sellainen tunne että olin kohderyhmää.

Eli

+ ihania lankoja
+ ihanat Soile ja Mervi
+ ihana elokuva
+ ihana 12 tunnin lapsivapaa kaiken sairastelukierteen keskellä
+ aina niin ihana siideri
+ yli 10 Magikarppia ja muut Pokemonit

joten eihän tässä jaksa mitään miinuksia edes laskea. Siis henkisiä. Päivän tilitapahtumien miinusmerkkiset ehkä on syytä laskea.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Ostoskeskuksen arvoiset jäähyväiset tyylillä

Martinlaakson "vanha ostari" on saanut purkutuomion aikoja sitten ja nyt aletaan oleen siinä pisteessä  että ostari on tyhjä ja H-hetki käsillä. Sinne oli tänään sunnuntaina järjestetty aivan upea jäähyväistapahtuma ja mekin lähdettiin paikan päälle vaikka ei olla Martinlaaksossa koskaan asuttukaan. Ei siis ole sillä tavalla tärkeä paikka että olisi siellä nuorena hengaillut tai muutakaan, mitä nyt joskus käynyt ohikulkiessa kaupassa tai kirppiksellä. Muttu tuttu paikka kuitenkin kävelymatkan päässä. On siellä parkkipaikalla tullut muutamat blogikuvatkin kuvattua.




Kuluneella viikolla ostarilla on järjestetty katutaidetapahtuma joten keskus oli maalattu sisältä ja ulkoa. Voin vain kuvitella miten kivaa se on ollut itse taiteilijoille. Tuntuu hirmu hyvältä että tällainen on mahdollistettu! Ja sitten tänään päätöstapahtuma! Siellä oli aivan hurjasti väkeä ja kivaa ohjelmaa oli ihan lapsista vanhuksiin! Bändejä oli soittamassa ja on edelleen, mies lähti juuri vielä katsoon Amorphiksen akustista keikkaa. Oli katuruokaa ja jopa pop up -kaljabaari vanhassa tyhjässä pubissa ja tietenkin graffitimaalaustyöpaja ja lapsille tarrapaja.





Ja tottakai tällaiset tyhjät rakennukset jollain tapaa kiinnostaa. Kaikki takahuoneet ja käytävät joihin ei normaalisti olisi päässyt, lastauslaiturit ja no, kaikki. Sai turvallisesti laahustaa graffatussa tyhjässä (tosin ihmisistä täynnä olevissa) ostoskeskuksessa pelkäämättä sortumia ja lasinsiruja yms mitä normaalisti hylätyssä rakennuksissa saattaisi olla riesana.




Tapahtuma oli jotenkin niin mahtavan yhteisöllinen ja tunteikas ja lämmin että tästä jää mukava olo pitkäksi aikaa. Kiva että tällaista järjestetään, lasten orkesteja, päivätanssit, makkarakojut ja jopa seurakunnan edustajat paikalla. Kun yhtä hyvin oltaisiin voitu vain laittaa ostari matalaksi vähin äänin. Jos minulle jo tuli tästä niin hyvä mieli niin saatika sitten he joiden lähiostari tämä on ollut tai muuten vain todella muistorikas tai vaikka vanha työpaikka.




10 pistettä siis Martinlaaksolle ja lepää rauhassa Martinkeskus!